TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Alkoholin välittämistä alaikäisille valvotaan satunnaisesti

"Toukokuun lopulla teemme välitysvalvontaa kauppojen kulmilla. Pyrimme puuttumaan tehokkaasti mahdollisiin välitystilanteisiin. Poliisi jakaa muistutuksia sakkojen muodossa sekä välittäjille että alaikäisille, muistuttaa alkoholitarkastaja Temonen.

– Välitysvalvontaa emme tee ihan niin paljon kuin pitäisi – jos aika vaan antaisi myöden. Valitettavasti jokaisella välitysvalvontareissulla jää kiinni 1–2 välitystilannetta."

Nykysin alaikäiset saavat sakkoa samoin välittäjät. 

Monet vanhemmat ostavat alaikäisille lapsilleen alkoholia ja siinä samassa syyllistyvät rikokseen. Ilmeisesti asiaa ei pidetä kovin vahingollisena lapselle. 

Johtuuko se siitä että kyseessä on aikuisille laillinen päihde? 

Mitäs jos asiaan suhtauduttaisiin näin:

Alkoholia alaikäisille välittävien aikuisten joutuisivat teostaan vastuuseen. Alkoholin välittämisestä alaikäiselle tulisi  voimassaolevan lain hengen mukaan antaa tuomio huumausainerikoksesta. Alkoholin välittäminen alaikäiselle on laittoman huumeen myyntiä, koska alaikäiselle myös alkoholi on huume (=laittomaksi määritelty päihde).

Ja lisäksi, samalla logiikalla alaikäiselle pitäisi tulla merkintä huumausaineen käyttörikoksesta, jos jää kiinni alkoholin juomisesta tai olisi alkoholia hallussaan, lain mukaan välittäminen alaikäiselle on törkä alkoholirikos (Rikoslaki luku 50 2 §).

Eli alaikäinen saisi samat merkinnät kuin muistakin huumausaineista.

 

Muuttuisiko ihmisten suhtautuminen alkoholin välittämiseen alaikäisille?

Tuskin kovin moni vanhempi lapsilleen huumeita välittäisi kuten nyt alkoholin osalla käy?

 

http://yle.fi/uutiset/alkoholin_valittamista_alaikaisille_valvotaan_kaup...

"Viina-Seppo" on näköjään joutunut lusimaan myytyään alaikäisille viinaa.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032516826924_uu.shtml

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Olen syylistynyt rikokseen antamalla Sofiani tulle ensi kerran elmässään humalaan kotona.

Suomen poliisille tiedoksi, tämä tapahtui Kreikassa!

T Piepponen

Jes! Sait naamasi ineen. Tere jälleen Hämis!

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Terve T.
Koska haet tammen ?

Taisi sinunkin tolvaisu auttaa tai sitten tämä Saarinen teki toimituksen hulluksi, kun halusi nähdä pärstäni ;)

Tutkimattomat ovat herrojen tiet!

T Piepponen Vastaus kommenttiin #7

Tammesta. Tuossa kesemmällä, kunhan pääsen liikkumaan.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Maailmanlaajuisesti 3,3 miljoonaa kuolemantapausta vuonna 2012 johtuivat haitallisen alkoholinkäytön , sanoo uusi raportti jonka WHO julkaisi tänään. Alkoholinkäyttö voi paitsi johtaa riippuvuuteen , mutta myös lisää ihmisten riskiä sairastua yli 200 sairauteen kuten maksakirroosiin ja joihinkin syöpiin . Lisäksi haitalliset juominen voi johtaa väkivaltaan ja tapaturmiin.

On se alkoholi hieno nautintoaine jota hyvillä mielin voi alaikäisille välittää, jopa omat vanhemmat harrastaa.;)

http://www.who.int/mediacentre/news/releases/2014/...

T Piepponen

Ja muistakaamme, että ihmisellä ei ole erityisiä reseptoreja etanolia varten. Etanoli on hyvä liuotin, mutta huono isäntä. Tai jotain.

Suosittelisin sellaista linjaa, että pentuna ollaan pentuja ja vasta aikuisena tehdään päätöksiä omaan kehoon vaikuttavista kemiallisista asioista, siihen kenenkään ennakolta puuttumatta. Viinapäissään maineensa pilanneita teinejä muistaen.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Samaa suosittelen. Kyllä eri päihteitä ehtii vetämään sitten kuin siihen on ikää tarpeeksi. Tai voi aina olla myös vetämättä.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

WHO:n mukaan joka 20:s kuolema oli alkoholin välillisesti aiheuttama.

"Alkoholiin kuoli siis ihminen joka kymmenes sekunti", WHO:n Mielenterveys- ja päihdeongelmien osaston Shektar Saxena sanoo.

Hesarin juttu.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Alkoholi+tappoi+enemm%C3...

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Tällaisessa alkoholin laittomassa välittämistoiminnassa ostajaa pitäisi rangaista.

Se, että myyjää rangaistaan, on rasistista perua, sillä sotien jälkeen kun hevostalous loppui Suomesta, niin romanit jäivät ilman ammatteja ja toivottomassa taloudellisessa asemassa yrittivät hankkia elantoa perheelleen mm. pimeää viinaa välittämällä. Ostajaa, valkolaista miestä ei haluttu rangaista, vaan vähemmistöön kuuluva romani oli parempi rangaistuksen uhri.

Sama meno on nykyisin USA:ssa. Kannabista myyvät työttömät ja syrjäytyneet mustaihoiset, ja he kansoittavat myös vankilta, jotka täyttyvät näistä huumeiden pienmyyjistä. Ostajia ei haluta vankilaan, koska he ovat valkoihoisia.

Anita Arola

en ole varsinainen asiantuntija, mutta omalla kohdallani sain pari kertaa vanhempien luvalla maistaa vajaan lasin viiniä. Vanhempin alkoholinkäyttö oli täysin normaalia, ja kasvatuksen mukaan siitä ei muodostunut miyään salaista, jota kaverien kanssa tulisi kokeilla.

Itse en kuitenkaan mene ostamaan ventovieraalle alaikäiselle viinaa tai tupakkaa. En tiedä, onko siihen heille lupa, enkä heitä edes tunne.

Anita Arola

en ole varsinainen asiantuntija, mutta omalla kohdallani sain pari kertaa vanhempien luvalla maistaa vajaan lasin viiniä. Vanhempin alkoholinkäyttö oli täysin normaalia, ja kasvatuksen mukaan siitä ei muodostunut miyään salaista, jota kaverien kanssa tulisi kokeilla.

Itse en kuitenkaan mene ostamaan ventovieraalle alaikäiselle viinaa tai tupakkaa. En tiedä, onko siihen heille lupa, enkä heitä edes tunne.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset