TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Joensuulaispoliitikko järkyttyi – miesten suuteleminen oli liikaa

Eletään mielenkiintoisia aikoja, nyt jo vaaditaan ennakkosensuuria festareille. On nämä kristilliset ihmiset kyllä jotenkin omituista sakkia. 

"Kristillisten joensuulainen kaupunginvaltuutettu järkyttyi viikonlopun Ilosaarirockin ohjelmistosta. Marjatta Rädyn mielestä festivaali on turmiollinen nuorille, koska esimerkiksi laulujen sanoituksissa voi olla Raamatun totuuden vääristelyä. Räty kauhistui erityisesti laulaja Olavi Uusivirran esityksestä."

Räty kyllä pahasti aliarvioi nuorten älykkyyttä mielestäni. Ja miksi tuo raamattu pitää sotkea joka asiaan?

"– Kaikki jäsenet hän kävi suutelemassa ja se ollut mikään poskipusu eikä -suukko, vaan se oli aivan näytös. Tuntui, että ei tämä voi olla totta Joensuun laululavalla sunnuntaina iltapäivällä. Vielä että he kaikki olivat miehiä ja kehotus oli, että vieruskumppanille tehdään samoin."

On se hurja juttu! 

"Esityksen kuulleiden mukaan laulajan viesti prostituutiosta oli päinvastainen kuin Räty sanoo. Uusivirran itsensä mukaan Räty vääristelee asiaa tarkoituksella."

 

Onko yllätys,että kristilliset vääristelävät asioita?

 

"Räty ei suoraan lakkauttaisi Ilosaarirockia, vaan haluaisi ennakkosyynin esiintyjille.

– Todella menisivät kovan seulan läpi ne esiintyjät, että heidän esiintymisensä olisi kaunista ja heidän sanoituksena olisivat jotain muuta."

 

Ja tämä loppu kruunaa kaiken, missä maailmassa kyseinen henkilö elää?

Siis ennakkosensuuria. Häpeäisi!!!

 

http://yle.fi/uutiset/joensuulaispoliitikko_jarkyttyi_olavi_uusivirrasta__miesten_suuteleminen_oli_liikaa/7358945

 

EDIT OLAVIN VASTAUS:

http://yle.fi/uutiset/olavi_uusivirta_festarisuutelusta_maailma_on_monimuotoinen_marjatta/7359142

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Ei tästä rädyttämisestä pääse eroon ilmeisesti muuten kuin pussaamalla entistä enemmän ja useammin. Ei kun huulirasvaa ja baanalle.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1378604838060

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

En osaa ajatella tästä muuta kuin, että tässä on jakolinja, joka ei korjaannu koskaan. Nämä uskontoihmiset elää jossain omassa käsitemaailmassaan. Olavi Uusivirta on yksi niistä taiteilijoista, jotka tavoittavat ajan hengen juuri nyt, mutta uskontoihmiset elävät jossain ihan muussa paikassa ja ajassa.

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Olet varmasti oikeassa. On vain pysäyttävää, miten voimakkaasti reagoidaan hellyyteen, läheisyyteen ja siihen kehottamiseen. Ensin Oinonen, nyt Räty. Voisiko se johtua siitä, että sen kerran, kun Raamatussa joku pussasi, pussaaja oli petturi? Sen sijaan sekä hyvikset että pahikset harrastivat kaikensorttista väkivaltaa.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Näen uskonnot elämästä selviämisen keinoina, ja sitä kautta ajattelen, että uskontoihmisten ajattelu on dogmaattista. Pelko estää ajattelemasta itsenäisesti, ja kun ei ajatella, mennään kirjan tai sen tulkinnan mukaan. En osaa pohtia mitkä raamatun tarinoista vaikuttavat tällaisiin reaktioihin, mutta onhan se, niin kuin sanot pysäyttävää, että ihmiset reagoivat noin.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Professori Jedaiah Hasan organisoi 60-luuvn lopulla suutelumielenosoituksen Jyväskylän yliopistolle.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Monet lähipäivien uutiset ovat olleet kuin lahja joka jatkaan antamistaan kun minä olen tämmöinen helposti huvittuva paksukaislainen

Ei ole niin nokonuukaa vaikka Spedeliini on montussa, Pahkasika ja Mad lopetettu, TV:n "huumoriohjelmat" laimeita ja niin ees sekä päin

Riittää että lukee uutiset niin huvittuu ja monesti raivostuu
Iloa ja vihaa riittää vaikka muille blogissa jakaa kuten itsekin juuri tein

Parhautta
Toivottavasti jaksavat jyrkentää vastakkainasettelua vielä paljon
Popcorneja minulla ei ole viihteen seuraksi mutta rasiallinen minitomaatteja ajakoon asian

Hienoja ihmisiä kun jaksavat huvittaa minuakin
Katajaisen kansan pientä ihmistä joka pimeydessä vaeltaa
Huumoria ei kuitenkaan elämästä puutu ei

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Kyllähän tämä huvittaa. Lieneekö samaa ihmistyyppiä joka vaati Aku Ankalle housuja jalkaan :D

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

Hyvin mahdollista. Washington DC:ssä on mielenosoituksissa vaadittu hevosillekin säädyllistä vaatetusta. Pitäväthän nekin omenoista, joten syntisiä ilman muuta.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

https://pbs.twimg.com/media/BskQO05CEAATurf.jpg

Alkuperäinen kirjoitus löytyy tuon linkin takaa.

"Vapaalipulla tapahtumaan päässyt Räty valitti kirjoituksessaan myös Ilosaarirockin lippujen hinnoista (“Itselleni 95 euron [lähes 600 markan] rokkilippu olisi ollut liian kallis”) ja tuli samalla myös pohdiskelleeksi niitä teemoja, joilla rockmusiikki pyrkii viettelemään hauraita nuoria paheiden tielle."

http://www.rumba.fi/uutiset/kristillisten-kaupungi...

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kuuluuko kristillisiin arvoihin valehtelu?

"- Facebook-sivuni seinällänikin lukuisat ihmiset vahvistavat, etten todellakaan ole sanonut niin kuin Marjatta on väittänyt minun sanoneen."

http://www.iltasanomat.fi/musiikki/art-12887150134...

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Minulle tuli nyt kyllä vähän paha mielipuoli
Joskos kävi niin ettei kukaan suudellut Marjattaa?
Siitä sitten hälle iso suru kun ei rakastettu lähimmäistä

Sääli kun tuo tupangi ja viinakset ovat nykyään niin bannabullassa ulkotapahtumissakin niin en tuonnekaan voinut mitenkään mennä ja ottaa Marjattaa kädestä kiinni, hieman suuteloitsea ehkä halatakin
Kun olen tupakoiva kaljasieppo niin suuvedellä olisin ensin kurlannut
(Lue koskenkorvalla desifioinut)

Sitten ei olisi ollut surku ja elämäkin kristillisempää ehkäpä
Sillä vaikken nyt kirkkohon kuulu niin eikös sielläkin kehoteta armastamaan

Mutta voi minut(kin) on ulkoistettu syntisenä pirulaisena
Edes rokin rattoon ja riemuun en saa osallistua
Jos blogistelija sallii niin lisään linkin omaan blogiini jossa taivaspaikka ei aukenisi enää edes tampereella joka ennen mielestäni niin kiva kesäkaupunki oli
Ei ole enää
Linkki
http://juhauronen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-ai...

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Tuli jotenkin mahdottoman mahoton idea
Joskos meniskin markkinoille myymään pusuja

Tokihan minä olen karvainen ja hieman epäsiisti mutta suihkun kautta, hampaat pesuun,suuvettä taskuun ja eikun suudellaan vaan

Jos rahat on loppu niin ilmaiseksi kristillisessä hengessä suuteloin
Vaikken ole Gäry Cooper niin ei suukko pahaa tee kellekään

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

On vain ajan kysymys koska KD ja Perussuomalaiset yhdistävät voimansa. Molemmilta puolueita tulee niin samankaltaisia ajatuksia ilmoille.

Jotenkin tuntuu, että tuo syvä usko sekoittaa pään. Ainakin kovia ovat tuomioita jakelemaan ja totuuksia jumalan nimissä tekevät.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Minä olen aina hieman (paljon) ihmetellyt tuota muiden "pelastamista"
Toki autan jos joku vaikka kuuseen kurkottaessa katajaan kapsahtaa
Mutta en kyllä yhtään tarjoa apua enkä pelastusta sellaiselle joka sitä ei halua

Toinen mitä en tajua on niiden "vanhojen arvojen" hakeminen
Orpopiruna kun vietin paljon aikaa iso-isäni sekä muiden vanhojen äijien kanssa niin eihän ne mitään ns kunnon pikku kansalaisia olleet
Eikä niiden tarvinnut sanoa netissä
Nehän sanoivat päin naamaa vaikka vastassa olisi ollut mimmoinen kiho
Eikä ne aikansa naiset jääneet yhtään toiseksi

Ei olleet vanhat arvot mitenkään yhteneväiset ei
Niissä paapoissa ja mummuissa oli enemmän terästä kuin meissä koskaan
Eivätkä ne alistuneet tai olleet jalkarättejä

Jostain suomifilmistä vedetty juba on ihan lajinsa
Jotenkin uskon enemmän tarinoita elävästä elämästä ja miten hommat hoidettiin

Samoin työelämässä oli noita jääriä vielä jäljellä kun aloitin oman taipaleeni ja nehän ei paljon katselleet vaikka tuli kuka keuhkomaan

Jännästi keksitty sellainen että entisaikojen työmies/nainen olisi ollut jonkin tottelevaisuuskoulun käynyt työmuurahainen
En usko että oli ennenkuin joku toisin todistaa

Tais tulla riveittäin offia (älä huio) topiccia (låntååta) mutta piti nyt sitten kirjoittaa kun sanomisen olo tuli ja huulet turpeina jo suuteloimisesta ovat

Elikkä lopuksi
Lets suudellaan sanos Remu(kin)

Veikka Mattila

Ai, kovia tuomioita jakelemaan. Niin ovat kyllä myös niin sanoitut suvaitsevaiset, jotka eivät siedä kuulla yhtään kritiikkiä homoliittoja kohtaan.

Alexius Manfelt

Teppo hyvä, ajattele nyt vähän, parrakkaat miehet mekoissaan ja pussaamassa toisiaan? On se vaan kamalaa, ihan kuin Euroviisujen itävaltalainen voittajakin.

Niin mutta..... Entäs ne parrakkaat ja pitkiin mekkoihin pukeutuneet ortodoksipapit, jotka haluavat homokieltoja ja pitävä yllä venäläisten moraalia? Taitavat kaikki uskovaiset olla samasta puusta veistettyjä ja mihin on unohtunut kristinuskon rakkauden sanoma?

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Myyköhän ne jossain muuten niitä palleroita?
Siis niitä mitä ne vispaa ympäriinsä ortodoksit settiä heittäessään

Olen joskus kelannnut että semmosen kuulan kanssa olis stydiä tuprauttaa

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Jep, ajattelen myös olisiko Marjatta närkästynyt jos naiset olisivat lavalla pussailleet?

Tuskin se miehiä olisi häirinnyt.

Perussuomalaisetkin aina puhuvat mies puolisista homoista, naiset on sivuutettu. Ainakin näin voi keskusteluista päätellä.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Seuraa huono vitsi
start of huono vitsi/ Joskos ovat levitelleet "lepsopulveria" ja siten paranivat kaikki naispuoleiset homoiset sillä auttoihan se karvaisista karvaisinta Uunoakin kun Unelma Säleikkö luuli olevansa. Vielä ei ole suutelon estävää homppelipulveria keksitty ja sitä odotellessa ei nyt kristus tule eikä jeesus laskeudu kuin poptähti taivaan /End of huono vitsi

Juu jatkakaa
Minulla on uutisten yliannostus ja sitä seuraava huvitus
Tod näk tätä menoa niksulan kutsun ma kuulen

Käyttäjän Mikihoijer kuva
Miki Höijer

Tämä kirjoitus oli taas muutamaan päivään paras (löysin suomen ufotutkijoiden sivuston viikko sitten :D). - siis ei sinun vaan Rädyn.

KD:n Räty ei kirjoitakaan meille - suurelle yleisölle - vaan omalle kannattajakunnalleen: Katso minua, olen vanhoillinen, minä pahastun, äänestä minua vanhoillinen.

Tässä kontekstissa täytyy ymmärtää Rädyn poliittinen vainu: kannattaa puhua vain omille kannattajilleen.

Ennakkosensuuri... tässä minäkään en enää keksi järjellistä syytä.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Karjalainen olisi kyllä voinut ennakkosensuroida Rädyn jutun, mutta hyvä että julkaisi sen. Kuinka kauas uskovaisten porukka erkaneekaan tavallisesta yhteiskunnasta?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"Kuinka kauas uskovaisten porukka erkaneekaan tavallisesta yhteiskunnasta?"

Hyvä kysymys!

Kävin kurkaamassa naamakirjassa hänen profiiliaan, aika sanaton olen sen suhteen. Ehkä hieman huolestunut.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Voi hyvää päivää! Eipä muuten ollut yhtään yhteistä ystävää ;)

Jos tämä valontuoja on ehdokkaana keväällä, niin täytyypä tälläytyä vimpan päälle ja mennä teltalle esittäytymään luojan luomana premiumpainoksena, johon on saatu istutettua niin mies kuin nainen samaan kroppaan. Pääsee siten katsomaan, onko Räty siunattu reippaalla kenttähuumorilla....

Käyttäjän mark01toivonen kuva
Markku Toivonen

On surullista, miten näiden Rädyn kaltaisten lajitovereiden kosketus todellisuuteen, kyky tehdä oikeita johtopäätöksiä aistiensa välittämien ärsykkeiden pohjalta katoaa yhden ahdistavan havainnon - suutelevat miehet - jälkeen. Ehkä oikea päätös jatkossa on suodattaa pois yleisöstä poliitikot, joiden tiedetään ahdistuvan iloisista asioista Ilosaarirockissa. Kyseessä ei todellakaan ole mikään ilotalorock.

Marko Pajunen

Eduskuntavaalit ovat yhdeksän kuukauden päästä, näinköhän Marjatta on KD:n ehdokkaana ja aloitti kampanjansa räväkästi.

Vai on Olavi Uusivirta haitallista Suomen nuorisolle, kaikista maailman festariesiintyjistä...? Voisi melkein luulla, ettei "Marjatta Räty" ole oikea henkilö vaan jokin provosoiva taideprojekti.

Toivottavasti joku pussaa näitä marjattojakin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset