TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Varataanko huumeita nykyäänkin sodankäyntiin Suomessa?

Tälläinen kysymys tuli mieleen kun luin vanhan jutun: Vaiettu salaisuus: Suomalaiset sotilaat koukuttuivat huumeisiin

Ei ole mitenkään ihmeellistä, että sota aikana sotilaat doupataan huumeilla, jota voisivat tehokkaammin tappaa ihmisiä. Tämä ei ole mikään mullistava uutinen.

Mutta se miten asiat jälkikäteen hoidetaan on eriasia. Suomessa aikoinaan asiaa ei hoidettu, veteraanit jätettiin oman onnensa varaan. Osa selvisi, osa ei. Toisilla oli kotona tukiverkosto, kaikkilla ei.

Onko Suomen puolustusvoimat edelleen varautunut myös huumeiden osalta sotatilaan?

"Vielä vuonna 2001 Sotilasapteekin silloinen johtaja Markku Rajaniemi kertoi Ylioppilas-lehdessä, että armeijan apteekin varastoissa säilytetään Stimulan-nimistä amfetamiinia sodan varalle. Sitä jaettaisiin sotatilanteessa keskeisimpiä tehtäviä hoitaville sotilaille, kuten korkea-arvoisille upseereille, lentäjille ja vihollisen selustassa toimiville erikoisjääkäreille.

Nykyinen sotilasapteekin johtaja Jarkko Kangasmäki kertoo, että kyseisistä tableteista on luovuttu. Hän tai Puolustusvoimien ylilääkäri Simo Siitonen eivät kuitenkaan kommentoi, onko tilalle tullut toisia valmisteita."

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Nykysuomessa doupataan lapset ja nuoret huostaloissa huumeilla,ja lainvastaisesti pakkohoidoissa olevat .Niin lapset kuin aikuiset.Suomessahan on 14 vuotiaita lapsia laitettu aikuisten suljetulle osastolle lainvastaista ja joka vuosi 6000 jää "mielenterveysongelmien"takia eläkkeelle.Mömmöjen eli huumavien aineiden syöttäminen ,kokeilumielessäkin,lapsille aiheuttaa itsemurhia ja vaikuttaa lapsen kehitykseen ja aiheuttaa vaurioita aivoihin(kehittyvät 25 v.asti) ja lyhentää ELINVUOSIA myrkyillään.

Aineissahan taas ovat monet työelämässäkin olevat,masennus,piristävät jne.samaa huumausainetta kaikki tyynni joilla muutetaan ihmisen persoonaa.Lääkefirmat ja lobbarit tienaavat suomessakin ,kun vauvasta asti aloitetaan myrkyllisten mömmöjen ja huumeiden syöttäminen.Aika kasinaamaista touhua kun suomessa lapsille määrätään lääkkeitä joita ei ole edes testattu,ja lääkkeitä joiden sivuvaikutukset ovat itsemura alttius ,myrkytykset jne.joihin suomessakin kuolee lapsia ja nuoria vuosittain,mutta josta ei ääneen puhuta.

Kipulääkitys taas on lapsen kengissä ,mutta muutoin lääkkeitä määrätään helposti ,varsinkin psyykenlääkkeitä amerikan malliin.Keskushermostoa lamaavat psyykenlääkkeet aiheuttavat kuolemia jotta siitä.Kun lapselle syötetään psyykenlääkkeitä huostalaitoksissa jo pienestä lähtien VIEROITUSOIREET voivat olla tappavia,kun nuori haluaa lääkityksestä eroon,tai aikuisena kun haluaa katsella maailmaa selväpäisenä,on hankala ja vaikeaa päästä myrkyistä eroon.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Totta puhut, mutta heidät doupataan laillisesti laillisilla myrkyllä. :)

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Ei ole laillista laittaa 14 vuotiasta lasta aikuisten suljetulle osatolle ja syöttää psyyken lääkkeitä.Kuten ei ole laillista laittaa muutaman vuoden ikäistä lasta huostalaitokseen ,psykiatriselle osastolle ja syöttää mömmöjä 18 vuotiaaksi asti .Kun lasten huostapäätöksiä , vapaudenriistoja on tehtailtu suomessa ammattitaidottomien yli 50% sosiaaliviranomaisten toimesta ja lapsia alettu lääkitsemään ei ole laillista sekään.Eikä sekään että lapsille syötetään mömmöjä joita ei ole edes testattu ja joiden vaikutuksista ei ole mitään tietoa lasten kohdalla.

Suomi on saanut YK:lta ja EIO:lta kyllä sanktioita lakien rikkomisesta mm.mielenterveyspotilaiden KALTOINKOHTELUSTA ja OIKEUKSIEN polkemisesta,ja lastenoikeuksien ja ihmisoikeuksien noudattamatta jättämisestä.Eniten pohjoismaista tietysti.

Ei se että lapsi on aiheetta,vastoin lakia huostattu ja tekee itsemurhan sen seurauksena ole mitenkään laillista touhua.Se että suomessa ei saa näistä asioista ääneen puhua onkin taas aivan eri juttu.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Piristävät huumausaineet sodankäynnissä ei tietääkseni ole mikään uusi juttu, edes Suomessa. Tänäpäivänä myös ahdistusta ja pelkotiloa lieventäviä nappeja varmaan jaetaan kuin karkkia sotilaille sodassa, jotka myös koukuttavat, jotkin jopa pahemmin kuin kovat huumeet.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kerrotaanko sotilaille siis ihmisille että heidät altistetaan huumekoukkuun?

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

Nykyinen sotilasapteekin johtaja Jarkko Kangasmäki kertoo, että kyseisistä tableteista on luovuttu. Hän tai Puolustusvoimien ylilääkäri Simo Siitonen eivät kuitenkaan kommentoi, onko tilalle tullut toisia valmisteita."

en tiedä, mutta oletan, että modanifiili, mömmö ei aiheuta oloja eikä siihen muodostu addiktiota, sanotaan.
maailmalla yliopisto-opiskelijoiden suosima aine, sanottiinkohan pänttäyshuumeeksi.
yleisimmin määrätään narkolepsian hoitoon.

" Modafiniililla voidaan pysäyttää ns. ihmisen biologinen kello, ja kun aine lakkaa vaikuttamasta, vuorokausirytmi palaa ennalleen eikä univajetta tarvitse korvata, toisin kuin monien amfetamiinijohdannaisten tapauksissa.[3]

Modafiniilin on todettu vähentävän päiväväsymystä ja parantavan keskittymiskykyä. Yhdysvaltain armeijan testeissä modafiniilia saaneet ovat selvinneet nukkumatta neljä vuorokautta, ilman henkisen suorituskyvyn heikkenemistä."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Modafiniili

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

Stimulanttien osalta en osaa sanoa mutta opioidien saamiseen hätä- tai sotatilanteessa on varmaankin varauduttu hyvinkin perusteellisesti. Tosin pitää huomioida että opioidit eivät ole tarkoitettu "taisteluhuumeeksi" vaan kivun lievitykseen haavoittumisen, leikkausten ja kuntoutumisen yhteydessä. Taisteluolosuhteissa tulee paljon morfiinia kivunhoidoksi tarvitsevia haavoittuneita.

Ja jos stimulantteja käytetään niin mitä käytetään. Meta-amfetamiini ja amfetamiini ovat helposti valmistettavia ja saatavia tuotteita mutta olettaisin että on olemassa parempia vaihtoehtoja tilalle, kuten yllä mainittu modafiniili.

Toisaalta jos taistellaan oikeassa sodassa niin en näe kovinkaan pahana asiana stimulanttien käyttämistä joissain tilanteissa ja kovimpien taistelujen aikana. Amfetamiiniriippuvuus ja viekkarit ovat kuitenkin helpommin hoidettavissa kuin totaalinen häviö ja suuri miestappia taistelussa jos joukot ovat vaan liian väsyneitä taisteluihin.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

En epäile etteikö morfiinia olisi varastossa, se on helpoin ja nopein keino helpottaa haavottuneita sotilaita, siis ihmisiä.

Mutta itseäni kiinnostaa nopeidein aineiden tarjonta.:=) Siis piripohjaisten. :)

"Toisaalta jos taistellaan oikeassa sodassa niin en näe kovinkaan pahana asiana stimulanttien käyttämistä joissain tilanteissa ja kovimpien taistelujen aikana. Amfetamiiniriippuvuus ja viekkarit ovat kuitenkin helpommin hoidettavissa kuin totaalinen häviö ja suuri miestappia taistelussa jos joukot ovat vaan liian väsyneitä taisteluihin."

Tästä olen samaa mieltä. Mutta kun huume.

Minua kiinnostaa kerrotaanko totuuksiintinkäyville. Siis se että heidät huumataan sotatilassa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset