TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Aamulehti uutisoi huumeongelmasta Tampereella

Aamulehti uutisoi tänään Tampereen huumetilanteesta ja sen tuomista ongelmista. Poliisi valittaa tyylinsä mukaan resursseiden puutteesta ja muutenkin aika värikkäitä tarinoita kertoilee.

Nostan yhden esimerkin, joka itseäni lähinnä huvittaa, koska ongelma on todellinen laittomilla markkinoilla.

"Kannabiskin voi aiheuttaa psykoosin. Eräs mies oli ostanut kannabista, joka oli käsitelty painavammaksi venelakalla. Hän möyri tuskissaan pelkät kalsarit ja sukat jalassaan erään kaupan pihassa."

Itse en oikein ymmärrä miksi tähän tapaukseen vedettiin psykoosi mukaan, no toki ymmärrän, että poliisi ei ole terveysalan ammattilainen. Kyseinen tapaus tuskin liittyy mitenkään psykoosiin, vaan lähinnä tuohon lakkaan jota on lisätty kannabikseen. Jos tuo edes on totta, kuulostaa ihmeelliseltä.

En myöskään käsitä, miten käyttäjien jahtaaminen auttaa asiaa? 

"Tuossa menee yksi asiakas, poliisi sanoo ja näyttää jalkakäytävällä kävelevää nuorta miestä. Olemme vasta lähteneet Tampereen Sorin poliisitalolta.

Ehdimme Hatanpään valtatietä hotelli Ilveksen vaiheille, kun huumekenttävalvonnan poliisit näkevät jo toisen asiakkaansa. Emme ennätä Hämeensillalle asti, kun he huomaavat kolmannen.

–Tuon repun jos tutkisi, sieltä todennäköisesti löytyisi huumeita"

Molemmissa uutisissa tulee hyvin selväksi miksi huumeiden laittomuus on huono asia, eikä poliisi pysty niiden käyttöä estämään eikä edes vähentämään lieve ilmiöitä.

Jotain uutta tosiaan pitäisi miettiä, poliisien resurssien lisääminen ei ole ratkaisu, sen varmaan jokainen ymmärtää.

Kieltolaki ei toimi. Mallia Norjasta, Portugalista, joka Ranska keskustelee dekriminalisoinnista.

Tässä linkit uutisiin:

"Ei sinulla olisi piriä myydä?" Huppariin ja reisitaskuhousuihin pukeutuvilta huumepoliiseilta yritetään usein ostaa huumeita – Joskus heitä rauhoittamaan on hälytetty poliisit

Huumekauppiaan kommentti kertoo Tampereen poikkeuksellisesta tilanteesta – "Tällä kaavalla tämä ei toimi"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset