TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Suomalainen huumekeskustelu taantunut porttiteoriamyytin toisteluun

Tutkija Salasuo on asian ytimessä. Suomalainen huumekeskustelu on lähes mahdotonta. Vastustajat eivät järkiperusteita esitä. 

"Lisäksi huumeet ovat helppo tapa kerätä poliittisia pisteitä, kun ei tarvitse muuta kuin vastustaa jyrkästi. Mitään tieteellistä perustaa näillä myyteillä ei ole.

Esimerkkejä tällaisesta humpuukista ovat Salasuon mukaan muun muassa porttiteoriamyytin toistelu tai kannabiksen kaltaisten mietojen huumeiden käytön sekoittaminen kovien ruiskuhuumeiden piikittämiseen."

 

Olen tutkijan kanssa samaa mieltä, että he joilla ei ole tarpeeksi tietoa aiheesta voisi pitää mielipiteensä omassa päässään. :)

"Toivon, että mediassakin huumekeskusteluun pääsisivät osallistumaan vain sellaiset ihmiset, joilla on edes jonkinlainen käsitys huumausainekysymyksestä. Pelkän mielipiteen ei pitäisi riittää."

"Salasuon mielestä huumeet-yleissanaa ei pitäisi edes käyttää."

Tästäkin on helppo olla samaa mieltä.

Minusta poliitikot ovat vastuuttomia huumekeskusteluissa, etenkin he jotka jauhavat porttiteoriasta tai väittävät että käytöstä pitää rangaista. 

Minusta on mielenkiintoista seurata heidän puheitaan aiheesta, koska usein huomaan että heidän tietonsa perustuu edelleen 1980 luvun propagandaan vahvasti. 

Tutkija pettyneenä: "Suomalainen huumekeskustelu taantunut porttiteoriamyytin toisteluun"

Tutkija lyttää suomalaisen huumekeskustelun: ”Tietämättömyyteen perustuva konservatiivinen pelotteluretoriikka on taas nostanut päätään”

Uruguay laillisti kannabiksen, Norja valmistelee rankaisemisen lopettamista

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Mainitsemassasi MTV:n linkissä muuan huumeiden käytön lopettanut henkilö mainitsee heti kättelyssä porttiteorian. Huomasitko? Henkilö itse nimenomaan toteaa, että 'kyllähän siinä se porttiteoria oli aika vahvana' ja pitää itseään narkomaanin prototyyppina. "Päihdeaddiktion itse kokenut Petri Engblom kertoo, millaista päihdeongelman kanssa kamppailu oli."

Syvärilän estoton huumetaivaan markkinointi tyyliin "huumeilla hyvään huomispäivään" ymv. rummutus on edesvastuutonta ja hipoo laillisen toiminnan rajoja. Maassamme on tupakan mainonta kaiketi kokonaan kielletty. Miten joku voi mainostaa päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, huumeita!

Suosittelen sinulle Teppo, että ENSI TILASSA jätät kokonaan pois huumeiden käytön; olipa käyttösi miten vähäistä tahansa. Tai jos olet huumeeton kaveri, niin ala markkinoida raittiuden asiaa nuorten parhaaksi.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Tämä todistanee hyvin tutkijan huomion.

Käyttäjän AnttiMikkonen1 kuva
Antti Mikkonen

"Syvärilän estoton huumetaivaan markkinointi tyyliin "huumeilla hyvään huomispäivään" ymv. rummutus on edesvastuutonta ja hipoo laillisen toiminnan rajoja."
Olen lukenut Tepon blogia alusta asti, en ole tällaista huomannut. Hän on toki esim kannabiksen lääkinnällisistä ominaisuuksista kertovia blogauksia kirjoittanut, mutta tämä ei kyllä ole laitonta, kuten ei myöskään epäonnistuneen, tehottoman ja kalliin lainsäädännön kritisoiminen.
Suosittelen sinulle Markku, että ENSI TILASSA jätät kokonaan pois raamatun lukemisen; olipa se miten vähäistä tahansa ja luet aiheesta tutkimuksia, sekä perehdyt muiden maiden kokemuksiin näiden ongelmakäyttäjien tarinoiden sijaan. Nykyinen lainsäädäntö ei suojele nuoria päihteiltä, päinvastoin.

Käyttäjän ArtoByckling kuva
Arto Byckling

Markulla tyypillinen reaktio: Ei haluta uskoa faktoja ja halutaan kieltää asiasta keskustelu kun ei ole argumentteja jolla osallistua keskusteluun.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Ja Arto nyt sitten vakuuttavalla tavalla argumentoi ja perustelee pari positiivista asiaa, joihin huumeiden käytön avulla on päästy. Oleppa niin hyvä ;)

Ehdotan alkulauseeksesi: huumetta suoneen tai poskeen ja menoksi. Suomi nousuun!

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

"... argumentoi ja perustelee pari positiivista asiaa, joihin huumeiden käytön avulla on päästy."

Aivan kuten alkoholin käyttö, asia ei ole lainkaan niin mustavalkoinen kuin uskot. Maailmassa arvioidaan olevan n. 200 miljoonaa kannabiksen käyttäjää. He käyttävät sitä, koska siitä seuraa heille jotakin positiivista. Ottaen huomioon, kuinka paljon käyttäjiä on ja kuinka pitkä historia kannabiksen käytöllä jo on, haitat ovat minimaalisia – varsinkin alkoholin haittoihin verrattuna.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas Vastaus kommenttiin #4

Kuinka ollakaan niin tuli mieleeni, että alkoholin käyttäjiä lienee paljon. Humalassa moni hulluja juttujakin tekee - minä myös. Kannabistakin olen kokeillut.En kuitankaan suosittele kunpaakaan, kenellekään; siis kannabista, enkä viinaa. Nyt olen.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

"argumentoi ja perustelee pari positiivista asiaa, joihin huumeiden käytön avulla on päästy."

Huumausaineita voi käyttää monella eri tavalla kuten alkoholiakin. Alkoholilla ja huumausaineilla on yhteista se että molemmat ovat päihteitä ja oleellisin eroavaisuus että alkoholi on laillisen jakelukanavan omaava päihde. Lisäksi pitää huomioida että huumausaineiden kirjo on todella laaja. Siinä missä 1-oluen tai 80% virosta tuodun viinapullon suurin eroavaisuus on pakkauskoko ja vahvuus mutta vaikuttava aine ja vaikutustapa hyvinkin samanlainen, eroavat huumausaineet paljon enemmän toisistaan ominaisuuksiltaan, vaikutuksiltaan, haitoiltaan ja vaarallisuudeltaan.

Jos ajatellaan alkoholia niin se on yksi pahimmista ja haitallisimmista aineista maailmanlaajuisesti jota ihmiset ahtavat sisäänsä. Miksi ihmiset näin tekevät, onko syy että pyrkivät kuolemaan alkoholisairauksiin, haluavat olla väkivaltaisia ja agressiivisia muille ihmisille ja kärsiä krapulasta. Siksihän he näitä juovat, haittojen takia, eivätkö juotki?

En tiedä oletko ikinä alkoholia käyttänyt mutta jos olet niin varmaankin tiedät että alkoholilola tahtoo olemaan useimpiin ihmisiin mielialaa ja sosiaalista kanssakäymistä nostattava vaikutus. Työporukan pikkujoulut ovat parhaimmillaan hyviä sosiaalisia tilanteita joissa kaikilla on hauskaa jos alkoholia vaan nautitaan kohtuudella eikä kukaan loukkaa itseänsä humalassa. Alkoholin vaikutus sosiaaliseen kanssakäymiseen on pienissä määrin positiivinen. Olen itse siinä käsityksessä että hyvin moni parisuhde on saanut alkunsa tilanteissa ja paikoissa joissa ollaan oltu enemmän ja vähemmän päihtyneenä. Alkoholin asema rentouttavana aineena tai rentouttavana tapana esimerkiksi saunaoluen nauttimisen muodossa lienee alkoholin kohtuukäytössä yksi yleisimmistä.
Alkoholi on erittäin haitallinen aine mutta joissakin tilanteissa sen nauttimisella on omat positiiviset vaikutuksensa. Karrikoiden voisi myös sanoa että monta poliittista tai kaupallista päätöstä ja sopimusta on tehty enemmän ja vähemmän järkevästi päihtyneenä aikojen saatossa samoin kuin monta sosiaalisen kanssakäymisen tilannetta (ns. avautumista) on päihtyneenä ihmiset aikojen saatossa enemmän ja vähemmän onnistuneesta käyneet läpi. Tosin sanottakoon se että alkoholin merkitys epäonnistuneisiin sosiaalisiin kanssakäymisiin ja agressiiviseen käytökseen on myöskin erittäin merkittävä.

Siinä missä alkoholilla on omat positiiviset puolensa niin on myös useimmilla muillakin päihteillä ja huumausaineilla. Yleistasolla voisi sanoa että ne nostattavat mielialaa väliaikaisesti ja vaikuttavat sosiaaliseen kanssakäymiseen joko positiivisesti tai negatiivisesti. Sopiva päihde, sopivalle henkilölle, sopivassa tilanteessa voi auttaa hyvinkin paljon sosiaalista kanssakäymistä ja yleisesti hyvällä sosiaalisella kanssakäymisellä on positiivisia vaikutuksia yksilön psyykkeeseen ja mielentilaan. Käytännön esimerkkinä siinä missä pienimuotoinen "juopottelu" kaveripiirissä voi olla hyvinkin rentouttavaa, mukavaa ajanvietettä ja virkistää yksilöä kunhan pysytään kohtuudessa ja käytöksessä kohteliaisuudessa niin samaan pystyvät hyvin monet huumausaineetkin. Esimerkiksi kannabiksen "kohtuu-pössyttelijät" ovat hyvinkin sosiaalisia ja heidän illanviettonsa hyvinkin rentoa meininkiä yleisellä tasolla.

Mutta pitää huomioida että huumausaineiden kirjo on laaja ja niitä todellakin voi käyttää monella eri tapaa. Viikonloppu-pössyttelijän ja päivittäin "rännäävän" sekakäyttäjän ero on on yhtä raju kuten yhden saunaoluen juojalla ja päivittäin ryyppäävällä rapa-alkoholistilla.

Alkoholin runsaasta käytöstä kuten varsinaisesta narkkaamisesta ei ole pääsääntöisesti muuta kuin haittaa yksilölle ja yhteiskunnalle mutta kohtuullinen ja asiallinen alkoholinkäyttö voi luoda hyvinkin paljon positiivisia vaikutuksia sosiaalinen kanssakäymisen ja "rentoutumisen" muodossa. Sama pätee kohtuulliseen huumausaineidenkin käyttöön. Mutta paino sanalla kohtuullinen...

Onko alkoholista mitään todellista hyötyä on hyvin kyseenlaista, samoin on muidenkin päihteiden laita. Alkoholilla on tosin merkitys ruokajuomana joissain kulttuureissa mutta ihmisen ravitsemuksen kannalta se ei liene mitenkään tarpeellista. Terveyshyödytkin lienevät suhteellisen marginaalisia ja jos hiemankin lipsahtaa suurempiin käyttömääriin niin haitat ylittävät aivan varmasti hyödyt. Ihminen pärjää hyvin ilman alkoholia, siinä missä ilman huumausaineitakin. Mutta niiden kohtuullinen käyttö ei estä menestymistä tai aiheuta välttämättä mitään haittoja. Barack Obama pääsi maailman johtavaksi politiikoksi. Nuorena pössyttely ei estänyt sitä. Samoin hyvin useat menestyvät ihmiset ovat huumausaineita aikoinaan käyttäneet päihteenä. Se ei ole estänyt heitä menestymästä sen enempää kuin alkoholikaan. Tosin todettakoon että siinä missä alkoholi on vienyt ihmisiä tuhoon niin vievät huumausaineetkin. Molemmilla on haittansa ja riskinsä.

Mutta peräänkuulutit positiivisia asioita joihin huumausaineiden käytön avulla on päästy. En tiedä miten määritellään joku asia riittävän positiiviseksi ja mikä on merkittävä saavutus. Mutta otetaampa muutamia yleisiä yksilötason asioita.
- huumausaineiden käytön rentouttava ja mielialaa nostattava vaikutus yksilötasolla ja tästä aiheutuvat hyödyt.
- parantuneen sosiaalisen kanssakäymisen hyödyt päihtyneenä ollessa ja sen vaikutus yksilöön
- marginaalisella tasolla puhutaan itselääkinnästä ADHD:n, kiputilojen ja joidenkin muiden sairaustilojen osalla, unohtamatta plasebovaikutusta oireisiin ja myös todellista vaikutusta mielialaan.
Jos lääkekannabiksella reseptillä on positiivisia terveysvaikutuksia laillisessa käytössä niin aivat samat vaikutukset ovat myös laittomassa käytössä samaan tarkoitukseen samalla annostuksella.
Psykedeeleilla ja ekstaasilla voi olla mahdollisesti hyvinkin positiivisia vaikutuksia post-traumaattiseen oireyhtymään tai tiettyihin mielenterveydellisiin ongelmiin.
Käytännön esimerkiksi voisi todeta että itse tunnen henkilökohtaisesti erään henkilön jolle "taikasienien" käyttö vähensi merkittävästi itsetuhoista käyttäytymistä ja teki "hermoheikosta" suhteellisen vahvahermoisen. Tosin sanottakoon että hänen elämässään moni muukin asia muuttui ja näiden vaikutus on myös oleellinen, mutta trippikokemus toi hänelle jatkuvan kuolemantoiveen ja raivoisan vihan tilalle elämänhalun ja eräänlaisen rauhallisuuden.
-psykedeelisillä päihteillä on "tajuntaa laajentavat" vaikutuksensa. Monet taiteilijat, artistit, ohjaajat, kirjailijat ovat saaneet "lisänäkemystä" näiden käytöstä. Samoin monet uraauurtavat tieteentekijät tai "keksijät" ovat joskus kokeilleet LSD:tä. Se auttoiko LSD todellakin luomaan jotain uraauurtavaa on vähän tulkinnallista mutta LSD:n merkitystä ei sovi mitenkään sivuuttaa. Päihteiden vaikutus musiikkiin ja taiteisiin on merkittävä, tosin myös niiden aiheuttama "tuho" artistien keskuudessa on ollut merkittävää artistien keskuudessa. Onko
-huippuopiskelijoiden keskuudessa on nykyisin yleistynyt ns. "älyhuumeiden"-käyttö. ADHD-lääkkeet tai muut vastaavat stimulantit mahdollistavat näille tehokkaamman opiskelun. Tosin mitkä ovat haitat ja riskit saavutetusta hyödystä on kyseenalainen asia.

Linkkejä liittyen "nerojen" päihteidenkäyttöön:
https://www.famousscientists.org/14-famous-scienti...
https://io9.gizmodo.com/5876304/10-scientific-and-...

Lähteisiin kannattaa tosin suhtautua hieman varauksella, mutta esimerkiksi Bill Gatesin LSD kokeillut ovat hyvinkin yleisön tiedossa.

Yleisesti voisi todeta että kohtuullinen ja "turvallinen" päihteidenkäyttö omaa positiivisia vaikutuksia yksilölle parantuneena sosiaalisena kanssakäymisena, rentouttaa ja nostaa mielialaa.
Psykedeelien ja muiden päihteiden vaikutus näkyy taiteessa, musiikissa ja tieteessa enemmän ja vähemmän. "Nerot" ovat boostanneet suorituskykyänsä tai laajentaneet tajuntaansa joissain tapauksissa enemmän ja vähemmän onnistunees
Stimulanttien ja "äly-huumeiden" merkitys opiskeluun ja työssä suoriutumiseen on todellinen. Käytön yleisyys ja haittojen kokonaismäärä lienee arvoitus. Menestyvät ihmiset "boostaavat" itseäsän pystyäkseen parempaan tulokseen kuin pelkällä kofeiinilla. Hyödyt ovat todelliset, mutta myös riskit ja haitat.

Käyttäjän ArtoByckling kuva
Arto Byckling

1. Kannabiksen käyttö monien eri sairauksien hoitoon.
2. Kannabiksen käyttö opioidivieroitukseen.

Kerro Markku vuorostasi miten huumeiden kieltolaki on toiminut?

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Tokihan 'huumeiden' kieltolaki on välttämättömyys; jos sitä ei olisi, jok'ikinen tähän päivään saakka raivoraitis suomalainen lojuisi katuojassa kannabisruisku kädessään, tajuttomana tai kuolleena.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Jos kovien huumeiden käyttöön jokin "portti" vaaditaan, kyseinen portti löytyy alkoholista ja tupakasta. Molempia voi ostaa lähikaupasta.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

Kofeiini lienee monilla ihmisillä ensimmäinen päihde ja sekin on suhteellisen koukuttava ja useimmat meistä tietävät mitä kofeiinipäänsärky vieroitusoireena tuntuu. En silti ole tavannut missään valistusta että ensimmäinen energiajuomatölkki johtaa amfetamiinin rännäämiseen.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Kofeiini ei vaikuta ihmisen tajunnantilaan ainakaan kohtuullisesti käytettynä. Minä en ole tavannut yhtäkään huumeidenkäyttäjää, joka ei olisi vetänyt alkoholia ensimmäisenä päihteenään.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta Vastaus kommenttiin #11

Kofeiinihan on lievä piriste. Se ei vain juurikaan päihdytä mutta se on kuitenkin keskushermostoon vaikuttava piriste. Ei niinkään kahvin kohdalla vaan energiajuomien kohdalla esiintyy sen käyttämistä päihteiden tavoin. Energiajuomien "lipittely" on verrattavissa osittain kaljan kohtuulliseen "tissutteluun" ja energiajuomien piristävää vaikutusta käytetään hyväksi valvomisessa esimerkiksi pelatessa tietokonepelejä tai muuten valvottaessa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #12

Juu, ja miten energiajuomaa lipittävä jonne liittyy amfetamiiniin? Tai kahvia hörppivä mummo?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä Vastaus kommenttiin #13

Jossain oli juttua energiajuomien ja piristävien huumeiden käytön yhteydestä toisiinsa. En nyt ehdi kaivaa linkkiä.

Tero Wihuri

Samaan rahaan sanon että punssi on mulle suurimmat ongelmat aiheuttanu ei pilvi ! kumpaakin on koittanu!

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Huumekeskeistä elämäntapaa täällä markkinoivien olisi kenties aihetta joskus pysähtyä sen äärelle, mihin se voi todellisuudessa johtaa:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005641002.html

Ei niin, että kukaan odottaisi heiltä minkäänlaista huumeiden autuuteen urautuneita näkemyksiä tarkistavaa oivallusta, mutta ihan vain näkökulmien monipuolistamiseksi.

Käyttäjän AnttiMikkonen1 kuva
Antti Mikkonen

Surullinen kohtalo, mutta miten tämä liittyy tähän keskusteluun?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Luin tuon aikaisemmin päivällä. Ikävä tapaus. Toki ei sinänsä liity blogin aiheeseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset