TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Vihdoin Suomessa on puolue,joka tekee päihdepolitiikkaa tiedon pohjalta

Hienoa, että piraattipuolue uskaltaa tehdä päihdepolitiikkaa tiedon, tutkimuksen pohjalta. Suomessa todella tätä tarvitaan. Päihdepolitiikan pitää pyrkiä minimoimaan haittoja ja lieveilmiöitä. Tähän piraatit ovat tarttuneet. Hienoa. 

Plussana tulee, että he kannattavat kannabiksen laillistamista. Yksikään muu puolue ei ole ottanut tähän aiheeseen järkiperäistä kantaa. Nyt on! 

Minä ainakin tiedän mitä puoluetta tulen äänestämään ja harkitsen jopa puolueen jäsenyyttä. 

"Puoluekokouksessa tehtiin seuraava lisäys puolueohjelman "Huumeet ja päihteet" kohtaan:
"Piraattipuolue kannattaa kannabiksen täyttä laillistamista, sisältäen laillisesti kontrolloidun kasvatuksen, myynnin, levityksen ja verotuksen. 
Ns. kovista huumeista riippuvaisille on pyrittävä tarjomaan terveydenhuoltoa sisältäen turvalliset käyttötilat ja korvaushoitolääkkeiden reseptijakelun. Tavoitteena on huumeita toimittavan järjestäytyneen rikollisuuden ja huumeriippuvaisten harjoittaman omaisuusrikollisuuden vähentäminen tarjoamalla huumeriippuvaisille valvotusti laillisia aineita. 
Psykedeelisillä ja empatogeenisillä aineilla on tutkimuksissa saatu lupaavia tuloksia mielenterveyshäiriöiden hoidossa, ja niiden terapiakäytön tutkimusta on syytä edistää."

Esityksen puolueohjelmalisäykseksi teki puolueen varapuheenjohtaja Petrus Pennanen."

 

P.s jännää että yksikään media ei ole vielä uutisoinut aiheesta, vai onko?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Mietin tässä miten vanhojen puolueiden on niin vaikeaa tehdä järkevää päihdepolitiikkaa. Tulin siihen lopputulokseen, ovat liian pitkään esim vaihdelleet kannabiksesta, että itsekin uskovat niihin.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Perussuomalainen täällä jo ehti torppaamaan tuon aloitteen. Otsikko oli asiasta vähän sivuun: Joka toinen tupakoitsija kuolee tupakkaan.

Vaikka blogisti kertoi, että kannabiksen voisi rajoituksin vapauttaa, kirjoitus oli kovasti yksilönvapautta rajoittamaan pyrkivä.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Piraattipuolue on ollut pitkään kannattanut kannabiksen dekriminalisointia ja vapauttamista. Nyt lisättiin vaan muita päihdepolitiikkaan järkeviä toimenpiteitä.

Olen minäkin täällä kirjoittanut Dille-esimerkkiä käyttäen ja kysynyt, että onko sittenkin järkevää pyrkiä vähentämään rikollisten tuloja ja suojelemaan ihmisiä näiltä rikollisilta, ketkä eivät välitä pätkääkään ihmisistä.

Ei ole vanhoista puolueista mitään järkevää päihdepolitiikkaa kuulunut paitsi vihreät, mutta ei heilläkään ole kovin hyviä keinoja.

Liberaalipuolue ajaa sitä, että ei rangaistuksia jaella huumausaineiden käytöstä, kun siitä aiheutuu syrjäytymistä ja kohtuuttomia seurauksia vuosienkin päässä.

Yksilönvapauksia ja määräämisoikeutta, yksityisyyttä ja tietosuojaa eniten arvostavana olen aina pysynyt alusta alkaen Piraateissa.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Jos blogisti sallii, voisin kysyä piraattipuolueen jäseneltä, että mitä mieltä siellä ollaan nykyisistä vihapuhelainsäädännöistä, liittyen etenkin kiihottamiseen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomiseen. Sekä siihen, että poliisivoimat käyttävät paljon resursseja sen valvomiseen, ja siihen, että tietyt tahot haluavat niistä vielä kovempia rangaistuksia?

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@4. Se vihapuheen tulkinta on edelleen ongelmallinen eikä se rajoitu vain yksittäisiin kirjoittajiin vaan aika paljon muihinkin asioihin kuten esim. ylläpidon vastuu ja tämä mitkä tulkitaan vihapuhemateriaaliksi, kun tuo jonkin aineiston esille?

Tässä voit lukea Piraattien kannanoton:

https://arkisto.piraattipuolue.fi/lausunnot/2012/v...

EDIT: Puolueohjelmassa luet heti alkuun, että mitä arvoja me vaalimme:

https://piraattipuolue.fi/politiikka/puolueohjelma/

https://piraattipuolue.fi/politiikka/puolueohjelma...

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Nyt kun asia saataisiin yleiseen tietoon, varmasti äänestäjiä löytyisi.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kannabis vai rasismi ?

Kas siinä pulma.

Käyttäjän ToniPihkola kuva
Toni Pihkola

Tarkoitit ilmeisesti minua. Kiitos hyvistä nauruista. :)

Jossain määrin osui ja upposi.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Piraattipuolueella on jo useita vuosia ollut hyvä ohjelma, eikä missään nimessä pelkästään päihdepolitiikan osalta. Mutta valitettavasti pakettia ei ole muuten saatu kunnolla kasaan, eikä esimerkiksi tähän vaalipiiriin ole ilmaantunut yhtään puolueen ehdokasta, jota kehtaisi äänestää. Toivottavasti tilanteeseen saadaan mahdollisimman pian muutos.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Tuo on eri asia kuin laillistaminen. Tuokin vuoden vanha uutinen ja puheiden lisäksi kaipaisin tekoja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset