TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Keskustelua huumeista, kuuntelusuositus

Hyvä keskustelu huumeista, käytön rangaistuksista, historiasta. Keskustelijoina Pekka Hakkarainen ja Kim Kannussaari.

On totta että dekriminalisointi ei riitä. Myös hoitoon ja ennaltaehkäisyyn pitää panostaa, kuten Portugalin malli tekee. 

Suurin osa huumeiden käyttäjistä ei ole ongelmallisia se on hyvä tunnustaa. 

Huumeeton Suomi ei ole realistinen ajatus, se on nähty selkeästi, se ei ole mahdollista.

Poliisi ei huumeongelmia koskaan voi selättää, poliisin resursseja voisi kohdettaa uhrillisiin rikoksiin.

Lääkekannabiksen asema on normalisoitava Suomessa. Kannabis ei ole vain päihde.

Lääkekannabis on periaatteessa aivan samaa kuin virkistyskannabis aka katukannabis. Suurin osa suomalaisista hyväksyy kannabiksen lääkekäytön.

Huumestrategia pitää päivittää 1997 vuodelta nykypäivää sopivaksi. Tieto on lisääntynyt.

Nykypolitiikko voi keskustella faktojen pohjalta huumeista ilman leimaantumisen pelkoa.

Itse kaipaisin enemmän rohkeita ihmisiä astumaan kannabiskaapista ulos, jotta muutosta tulisi asian tiimoilta.

 

Tälläisiä mietteitä mulle tuli kyseisestä keskustelusta.

 

Listen to Täytyykö huumeiden käytöstä rangaista (Feat. Pekka Hakkarainen & Kim Kannussaari) by Mahdollinen Maailma #np on #SoundCloud
https://soundcloud.com/mahdollinen-maailma/taytyyko-huumeiden-kaytosta-r...

 

https://twitter.com/HakkarainenPekk/status/1088050349133496323?s=19

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän escobar196703 kuva
Esko Ohramaa

Narkofobiaan auttaa siedätyshoito.
Jostain syystä tuota "määräkohteista pelkoa", eli fobiaa, on havaittavissa Arkadianmäen ongelmajätelaitoksessa, lääketeollisuudessa, kuten myös täällä keskustelupalstoilla.

Asiakeskustelua, hyvä!

Juha Partanen lanseerasi termin narkofobia vuonna 2002. Sen olennaisimmat ainekset ovat suhteettoman suuri pelko käytön seurauksista ja torjuva suhtautuminen kokeiluun ja käyttöön.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Narkofobia on yleistä varsinkin täällä puheenvuorossa.

Tapani Martikainen

"Huumeeton Suomi ei ole realistinen ajatus, se on nähty selkeästi, se ei ole mahdollista."

Ehkä ainoa tapa siihen olisi kuolemanrangaistus käyttörikoksen saajalle ja myyjille vieläkin kovemmat rangaistukset, niinkuin esim.
Malesiassa!

"Lääkekannabis on periaatteessa aivan samaa kuin virkistyskannabis aka katukannabis. Suurin osa suomalaisista hyväksyy kannabiksen lääkekäytön."

Mutta katukannabista ei hyväksytä, koska se on samaa kuin lääkekannabis ja sen tähden myös reseptejä ei voida enään määrätä kuin harvoille vähenemässä määrin.
Ihmiset kyllä löytää keinot ilman lääkäreitäkin, on suomalaisen lainsäädännön motto.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset