TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Sveitsissä 5 000 ihmistä saattaa saada luvan polttaa kannabista laillisesti

Mielenkiintoista sanoisin. Hienoa, että asiaa halutaan oikeasti tutkia ja miettiä päihdepolitiikkaa uusista näkökulmista.

"Tarkoituksena saada pohjatietoa käyttörajoitusten höllentämiselle"

 

"Ryhmän kokemuksia käytettäisiin hyväksi tutkimuksissa, jotka olisivat apuna maan pohtiessa, millä keinoin kannabiksen laittoman viihdekäytön haittoja voitaisiin vähentää nykyisestä.

Testiprojekti rajoittuisi vain kannabikseen, ja siihen saisivat osallistua ainoastaan aikuiset, jotka jo ovat kannabiksen käyttäjiä."

 

Suomessakin olisi jo syytä antaa ihmisten vapaasti käyttää kevytkannabista. (CBD)

 

"SVEITSISSÄ on nyt sallittua käyttää kannabistuotteita, joissa on alle prosentti tetrahydrokannabinolia (THC), mikä on kannabiksen pääasiallinen vaikuttava aine.

Tätä vahvempaa laitonta kannabista käyttää maan hallituksen arvion mukaan noin 200 000 ihmistä."

Hienoa,on myös tämä näkemys joka pätee myös Suomessa.

"Nykyiset, vuonna 1951 säädetyt lait ovat hallituksen mukaan johtaneet muun muassa yhä häiritsevämmäksi käyneeseen huumekauppaan kaupunkien julkisilla paikoilla. Tämä on lisännyt asukkaiden turvattomuuden tunnetta."

”Tämän seurauksena jotkut kaupungit haluavat tutkia, miten kannabiksen kontrolloitu salliminen vaikuttaisi sen käyttöön sekä ihmisten ostokäyttäytymiseen ja terveyteen”, hallitus toteaa."

 

Minä edelleen toivon, että Suomessa vihdoin alkaisi poliittinen keskustelu kannabiksen asemasta faktojen pohjalta.

 

Sveitsissä 5 000 ihmistä saattaa saada luvan polttaa marihuanaa laillisesti – tarkoituksena saada pohjatietoa käyttörajoitusten höllentämiselle

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006017913.html?ref=rss

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän AnttiMikkonen1 kuva
Antti Mikkonen

Samanlainen kokeilu olisi tervetullut Suomeen.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Jep. Ja CBD kannabis pitäisi ehdottomasti sallia jo nyt. Kyseessä on ei päihdyttävä aine joka ei aiheuta riippuvuutta. Se kielto on sairasta.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Suomessa on sellainen ongelma että kaikkea mitä voisivat vähentää haittoja vastustetaan voimakkaasti, niin poliisin kuin poliitikkojen taholta. Tää siis liittyy kaikkiin huumeisiin. Vain kolmas sektori olisi valmis esim järjestämään kovien huumeiden käyttöhuoneta ja kannattavat myös vahvasti dekrimanalisointia. Toki esim Irti huumesta Ry kannattaa edelleen kanden raiteen politiikkaa. Sen ymmärrä kun he rahastavat ongelmakäyttäjien vanhemmilla toimintaansa.

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

Düsseldorfissa on tarkoitus käynnistää samantapainen kokeilu, jossa aikuiset voivat ostaa kannabista laillisesti viihdekäyttöön. Tarkoitus on selvittää terveydellisiä kysymyksiä sekä poliisin resurssien vapautumista, kun ei tarvitse enää jahdata aikuisia kannabiksen käyttäjiä.

https://www1.wdr.de/nachrichten/rheinland/politik-...

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Hienoa että järkeä käytettään. Aikuisille kannabiksesta ei juuri haittoja ole. Itseasiassa hyötyjä kyllä on. Kappas kun virkistyskannabis on myös lääkinnällinen.

https://www.forbes.com/sites/javierhasse/2019/02/2...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Hienoa, että Sveitsi tekee tämän huumekokeen, jotta yhtään suomalaista ei tarvitse altistaa muulle kuin lääkekannabikselle.

Tutkimustulokset ovat varmasti jo muutaman vuoden kuluttua Suomen viranomaisten käytettävissä.

Käyttäjän FArra kuva
Fredrik Arra

Varmasti ovat tutkimustulokset aikanaan saatavilla, sillä sekä Sveitsissä että linkittämässäni Düsseldorfin kokeilussa ovat yliopistot mukana suunnittelussa ja tuloksia keräämässä. Suomessa olisi syytä varautua kannabiksen laillistamiseen ainakin yhtenä mahdollisena vaihtoehtona hyvissä ajoin, sillä Kalifornian ja joidenkin Kanadan provinssien esimerkit ovat näyttäneet, että laillistamisprosessissa on monta sudenkuoppaa johon astua.

Käyttäjän AnttiMikkonen1 kuva
Antti Mikkonen

Kannabiksen laillistamisesta on jo monta esimerkkiä, niiden tuloksia on sinulle Pekka esitelty monta kertaa, silti et sitä tietoa sisäistä.

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

Paljon ennen Sveitsin tutkimustuloksia on viranomaisten käytettävissä useiden Yhdysvaltojen osavaltioiden ja Kanadan kannabiksen laillistamisesta saatavia tutkimustuloksia ja virallisia tilastotietoja. Käsittääkseni esimerkiksi Yhdysvalloissa kannabiksen laillistamisella on ollut myönteisiä vaikutuksia kannabiksen ja muiden päihteiden aiheuttamien haittojen vähenemisen suhteen, puhumattamaan merkittävistä työpaikkojen ja vetotulojen kasvusta.

Portugalin mallista, joka sisältää mm. käyttörikoksen dekriminalisoinnin ja päihdekuntoutukseen ohjauksen tehostamisen, on todistetusti ollut tehokas keino huumausaineiden haittojen vähentämisessä.

THL:n johtavat ammatti-ihmiset ovat ehdottaneet käyttörikoksesta luopumista, haittojen ehkäisyn nimissä. THL:n ammattilaiset ovat työnsä, koulutuksensa ja tietämyksensä suhteen luultavasti parhaiten tilanne huumausaineiden kokonaishaittojen merkityksestä Suomessa.

Useiden maailman vaikutusvaltaisimpien henkilöiden taholta ollaan ehdotettu mm. kannabiksen laillistamista ja huomattu ns. "huumesodan" tuhoisuus ja epäonnistuminen huumausaineiden haittojen vähentämisessä.

Käyttäjän AnttiMikkonen1 kuva
Antti Mikkonen

Mikään pelkoskenaario ei ole toteutunut yhdessäkään, ei myöskään se eniten pelätty, eli ne LAPSET!
"The reality is that, to date, not one jurisdiction, either in the U.S. or elsewhere, has seen a marked increase in teen drug use following the relaxation of marijuana restrictions. Not one. Both Colorado and Washington, the pioneer states of marijuana legalization, have actually seen drops in teen marijuana use following legalization. The drop in Colorado was particularly dramatic. Despite the wave of legalization, nationwide teen drug use is at a 20-year low."
https://www.psychologytoday.com/us/blog/beastly-be...

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä Vastaus kommenttiin #10

Suomessa olisi aika käydä kannabiskeskustelua aikuisten käytön näkökulmasta enemmä. Kaikki järkevät ih iset tiedostavat että lapsille ei sovi edes alkoholi puhumattakaan muista päihteistä.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Miten lääkekannabis eroaa virkityskannabiksesta? 5 pisteen vihje, vain yksi asia on erottaa ne toisistaan 3 pisteen vihje se yksikin asia muuttuisi jos kannabis olisi laillista.

Käyttäjän AnttiMikkonen1 kuva
Antti Mikkonen

Laadunvalvonta - tasalaatuisuus.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Moi herra huutonauru. Olet jäähyllä, jäähy loppuu 4:20.
Eli 20.4 saakka.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset