TeppoSyvril Teemana päihdepolitiikka,kannabis,lääkekannabis

Huumenuorilla on usein yksi yhteinen tekijä

Iisalmen sanomien pääkirjoitus yllätti positiivisesti. Muutama lainaus siitä ja kommentti.

"Valistusta on pohdittu yhdeksi keinoksi. Valitettavasti valistus toimii huonosti ongelmaan, jossa huumeet ovat pikemminkin seuraus kuin ongelmien perimmäinen syy. Lisäksi nuorilla on usein paljonkin tietoa huumeista ja niiden vaaroista. Netti on monenlaista tietoa pullollaan ja huumeista kiinnostuneet nuoret tietoa myös etsivät."

Tämä on täyttä asiaa. Nuoret kyllä tiedostavat varsin hyvin haitat ja vaaratkin. Niistä saa luotettava tietoa ihan google avulla. Tämä asia ehkä unohtuu valistajilta ja muilta toimijoilta.

"Sen sijaan, että kauhistellaan huumeiden käyttöä, kannattaisi miettiä ongelmien taustalla vaikuttavia asioita. Miksi nuoret turvautuvat huumeisiin? "

Juuri näin. Itse olen usesti perään kuulluttanut keskustelua syistä. Niitä on monia.

"Kun elämästä ei löydy merkitystä eikä elämällä ole suuntaa, kysymys kuuluu pikemminkin, miksi huumeita ei käyttäisi?"

Tuota sopii miettiä.

"Huumeisiin sekaantuvilla on usein yksi yhteinen tekijä. Heillä ei ole elämässään yhtään sellaista aikuista, joka kuulisi heitä aidosti, ymmärtäisi ja kohtaisi heidät ihmisenä. Koulussa suhtautuminen näihin nuoriin on usein ongelmakeskeistä ja kotona vanhemmat eivät ole nuorelle läsnä."

Tämäkin varmaan on aika lähellä totuutta. Muistutan samalla että kaikki huumeita kokeilevat tai käyttävät nuoret ei ole niin sanotuista huonoista perheistä, kuten usein keskusteluissa sellaisen kuvan saa. Voi kysyä onko vanhemmilla aikaa lapsilleen tarpeeksi vai meneekö ura heidän eddelleen?

 

Huumenuorilla on usein yksi yhteinen tekijä: Heillä ei ole elämässään yhtään aikuista, joka kuulisi heitä aidosti, ymmärtäisi ja kohtaisi ihmisenä

https://www.savonsanomat.fi/iisalmensanomat/mielipide/paakirjoitukset/Huumenuorilla-on-usein-yksi-yhteinen-tekijä-Heillä-ei-ole-elämässään-yhtään-aikuista-joka-kuulisi-heitä-aidosti-ymmärtäisi-ja-kohtaisi-ihmisenä/1340923#cxrecs_s

 

P.s en missään nimessä tue tai hyväksy alaikäisten päihteden käyttöä. En myöskään tuomitse heitä siitä. Useat noistakin alaikäisistä päätyvät poliisin rekistereihin, joka myöhemmällä iällä saattaa estää opiskelun tai työpaikan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Kaikkihan me olemme nuorina törttöilleet. Kun vetää viinaa, saa korkeintaan torut ja hirvittävän krapulan. Kun kankkunen on ohi, elämä jatkuu ennallaan. Mutta auta armias, jos erehdyt vetämään jotakin huumeeksi luokiteltua, vaikka ne äityliinin lääkkeet viinaan sekoitettuna olisivat paljon vaarallisempia kuin jokin kannabis.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Pitäisi puhua yleisemmin siitä, mikä saa nuoret käyttämään päihteitä. Ei se alkoholi ole kasvavalle nuorelle ainakaan vähemmän haitallista kuin useimmat huumeiksi luokitellut aineet.

Jotkut vastuuntunnottomat ja faktoista pihalla olevat vanhemmat vieläpä tarjoavat lapsilleen alkoholia ruoka- ja saunajuomaksi, koska luulevat siten edistävänsä tervettä suhdetta alkoholiin. Se on todellinen raskaan sarjan karhunpalvelus.

Olen samaa mieltä Tepon kanssa siitä, että nuorten päihteiden käytön hyväksyminen ja tuomitseminen ovat molemmat huonoja lähestymistapoja.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Huumeita, päihteitä käytetään tekosyinä usein. Syistä ei puhuta. Musta on turhaa syyllistää nuoria, lapsi tai edes aikuisia käytöstä.

Käyttäjän AnssiPajala kuva
Anssi Pajala

Ehdottomasti. Päihteiden ongelmakäyttö (ja alaikäisen nuoren käyttö on aina ongelmakäyttöä) on poikkeuksetta oire jostakin. Syyllistäminen vai pahentaa asiaa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Jostakin syystä selkärankaisilla eläimillä on viehtymys päihtymiseen. Emme me ihmiset ole ainoita. Tämä tarve on siis olemassa ja sen kanssa on elettävä. Jostakin syystä toisilta ihmisiltä homma lähtee lapasesta, ja meidän tulisi etsiä keinoja ehkäistä ja parantaa riippuvuuksia. Täysraittius on mahdollista ehkä joskus miljoonien vuosien päästä, jos evoluutio suo.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset